Tapahtuipa tässä jokunen päivä sitten.
Tällaisina aamuina pitäisi jättää työpäivä kokonaan väliin, pitää vaikka liukumia.
Aamulla nukuin pommiin, josta johtuen kova kiire töihin. Kahvinkeitinkin oli jäänyt lataamatta illalla, eikun sitä latailemaan. Että voikin tuo latailu olla vastenmielistä puuhaa melkoisessa unenpöpperössä! Puolet poroista päätyy lattialle.
Jahka aamu etenee siihen pisteeseen että pitäisi lähteä töihin, huomaan että prätkän avaimia ei ole missään. Luonnollisesti kaikki ajokamat on jo niskassa, ja kuten aina, hyväuskoisena tässä kohtaa luulen ne avaimet löytäväni alta kymmenen sekunnin, niin en lähde kuteita riisumaankaan.
Avaimet löytyvät yleensä helvetillisen ja pitkän etsinnän jälkeen, jolloin on jo täysi hiki pinnassa, vaikka takki saikin kyytiä jo ensimmäisen minuutin kohdalla. Mukavaa.
Töissä huomaan ensitöikseni kamoja riisuessani että kännykkä unohtui kotiin ja että kone on buutannut yön aikana ja näin ollen kaikki työt jotka jätin koneelle auki pitää aukoa uudestaan. Kone buuttaa n. 10 minuuttia siihen tilaan että sähköpostin saa auki. Tästä vielä 3-6 minuuttia, niin kaikki muukin on kunnossa. Pyörittele siinä sitten peukaloitasi sen aikaa. Odottavan aika ON pitkä.
Seuraavaksi huomaan ilmatieteen laitoksen sivuilla täksi päiväksi luvatun melkoisia sadekuuroja. Koska en aamulla kerennyt ennustetta tarkistamaan kotikoneelta, luotin eiliseen ennustukseen, joka tietenkin lupasi täysin pilvetöntä keliä täksi päiväksi. Ja ketun marjat. Jo tunnin päästä tulee vettä alas kuin Esteristä itsestään. Kärvistele siinä sitten ja mieti kestääkö tuo sade viiteen saakka. Nimittäin ajokamppeina on tänään nahka-asu, ja sadeasukin jäi tietysti kotiin, kuinkas muutenkaan.
Kyllä taas jurppi. Eikun kaverilta kännykkää lainaamaan jotta työt voi jatkua - edes hetken… Lämäsee tuo toosa blue screenin kumminkin kohta eteeni, se se tekisi aamusta iiiihan täydellisen.
